Tutustu pankkeihin ja pyydä ilmaiset pankkilainatarjoukset

Löydät lisää Suomessa toimivia pankkeja ja lainapalveluita SuomenLainapalvelut.fi palvelusta.

Tutustu eri palveluihin ja aloita lainanhakeminen kilpailuttamalla pankit palvelussamme!

Bank Norwegian on virallinen pankki. Pankkitoimiluvan yhtiö on saanut vuonna 2007. Tällä hetkellä Bank Norwegian toimii useissa pohjoismaissa ja kiinnostus ...

Instabank on vuonna 2016 perustettu norjalainen pankki, joka on laajentanut toimintaansa Suomeen. Nykyaikaisesti toimiva sähköinen palvelu takaa, että kulut ...

Resurs Bankilla on pitkä historia finanssialalta. Nykyisin Resurs-konserni toimii kaikkialla Pohjoismaissa. Pankin toimintaa kuuluu tarjota ...

Nordax Bank on tunnettu ruotsalainen pankki Pohjoismaissa. Heillä on toimintaa Ruotsissa, Suomessa, Saksassa sekä Norjassa, joissa asiakkaita on jo yli ...

Bigbank on perustettu vuonna 1992. Toiminta on vuosien mittaan laajentunut moneen maahan ja pankin tavoitteena on ollut jo pitkään tarjota asiakkailleen selkeä ...

Komplett Bank on perustettu vuonna 2014 ja toimii Norjan finanssivalvonnan toimiluvalla. Suomeen Komplett Bank laajensi muutamaa vuotta myöhemmin ja on nyt ...

BRAbank on täysin digitaalinen pankki, jonka toiminta perustuu nykyaikaiseen pankkiteknologiaan. Tämä helpottaa asiakkaiden asiointia pankissa, kun kattavat ...

Collector Bank sai pankkitoimintaan myönnettävän luvan vuonna 2015 ja saman vuoden kesäkuussa emoyhtiö Collector AB listautui Tukholman Nasdaqiin. Yhtiön ...

TF Bank on pohjoismainen pankki, jolla on pitkä historia pankkiliiketoiminnassa. Yhtiö on perustettu Ruotsissa vuonna 1987 ja Suomessa pankki on aloittanut ...

Avida toimii Ruotsin finanssivalvonnan alaisuudessa. Yhtiöllä on luottolaitostoimintaan lupa niin Ruotsissa, Suomessa kuin Norjassa. Avidan tärkeimpänä ...

Halino on toiminut Suomen lainamarkkinoilla jo pitkään. Halino-lainan luotonantajana toimii TF Bank. Yhtiö tarjoaa kuluttajille kulutusluottoa sekä ...

Ferratum haluaa tarjota kaikille laadukkaita ja helposti käytettäviä pankkipalveluita. Ferratum Bank uskoo vahvasti, että digitalisaatio on nyt ja ...

Danske Bank on kansainvälisesti toimiva pohjoismainen pankki, joka on Suomessa kolmanneksi suurin. Danske Bankin tavoitteena on tarjota niin ...

POP Pankilla on 100 vuotta vanhat juuret suomalaisessa pankkihistoriassa. Pankki on vuosikymmenien mittaan muuttunut, mutta yksi asia on ja pysyy - POP Pankki ...

S-Pankki Oyj on S-ryhmän ja LähiTapiolan omistama suomalainen kauppapankki. Pankki palvelee S-ryhmän toimipaikoissa kautta maan, missä käteisen nostaminen ja ...

Svea toimii Suomessa perintä, reskontrahallinta, eri maksuratkaisu sekä rahoitus puolella. Rahoituspalvelut sekä suurin osa hallinnointipalveluista on ...

Handelsbanken on kansainvälisesti toimiva ruotsalainen pankkikonserni. Pankin toiminta perustuu henkilökohtaiseen ja yksilölliseen palveluun ja toiminnan ...

Oma Säästöpankki Oyj on Suomen suurin itsenäinen säästöpankki. Oma Säästöpankki toimii erillään muista Säästöpankeista eikä näin ollen kuulu ...

Evli Pankki on sijoittamiseen erikoistunut pankki. Pankin tavoitteena on auttaa yrityksiä sekä yksityishenkilöitä löytämään sopivat sijoituskohteet ja näin ...

Evli Pankki on sijoittamiseen erikoistunut pankki. Pankin tavoitteena on auttaa yrityksiä sekä yksityishenkilöitä löytämään sopivat sijoituskohteet ja näin ...

Säästöpankkiryhmä on suomalainen pankkiryhmä, joka koostuu 18 itsenäisestä alueellisesta ja paikallisesta säästöpankista. Pankin perusajatus on ollut alusta ...

Aktia pankki palvelee asiakkaitaan ketterästi digitaalisten kanavien kautta sekä toimisteillään. Digitaaliset palvelut ovat nykypäivän pankeille haaste, mutta ...

Valitse sopiva lainapalvelu ja pyydä maksuton lainatarjous

Netissä toimii jo noin 100 erilaista lainapalvelua, joten sen halvimman lainan löytyminen voi olla varsin työlästä.

Halvin laina löytyy vain eri lainapalveluita kilpailuttamalla, mutta lainojen kilpailuttaminen vie paljon aikaa.

VertaaPankkeja.fi on perustettu juuri tämän ongelman vuoksi.

Me teemme tiivistä yhteistyötä Suomen johtavien lainapalveluiden kanssa ja tiedämme, mistä löytyy netin joustavimmat ja halvimmat lainat.

Kun sinä tarvitse lainaa, me olemme aina valmiina etsimään ja kilpailuttamaan kaikki yhteistyökumppanimme sinun puolestasi.

Sinun tarvitsee vain jättää yksi lainahakemus palveluumme ja me hoidamme loput.

Kauttamme tavoitat yhdellä ainoalla hakemuksella yli 30 eri pankkia ja muuta rahoitusyhtiötä ja voit hakea lainaa 100 – 60.000 euroa, 1 – 20 vuoden maksuajalla.

Vertaa lainoja ja valitse sopivin

Lainavertailu auttaa löytämään netin halvimman lainan.

Lainoja vertaillessa on kuitenkin tärkeää vertailla myös lainan muitakin ominaisuuksia, kuin vain todellista vuosikorkoa.

Esimerkiksi lainan maksuaikaan kannattaa kiinnittää huomiota, sekä siihen että onko lainassa mahdollista pitää lyhennysvapaita kuukausia.

Suurin osa kulutusluottojen maksuvaikeuksista tulee siitä, että kulutusluotto on haettu liian lyhyellä maksuajalla.

Lyhyt maksuaika kuulostaa aina hyvältä, sillä sen avulla lainasta pääsee nopeasti eroon.

Lyhyt maksuaika tarkoittaa kuitenkin myös aina hieman suurempaa kuukausierää.

Jos lainan kuukausittain maksettava kuukausierä on liian suuri, se ei anna yhtään joustoa omaan talouteen.

Näin ollen pienikin ylimääräinen meno saattaa johtaa siihen , että rahat eivät enää riitä lainan lyhentämiseen.

Tämän vuoksi lainaan kannattaa aina valita sen suuruinen kuukausierä, että rahaa voi jättää myös hieman säästöön kuukausittain.

Myös maksuvapaat kuukaudet ovat erinomainen tapa selviytyä taloudellisesti tiukoista kuukausista.

Katso myös: Kilpailu ja kuluttajavirasto, Luoton maksujärjestelyt

VertaaPankkeja.fi
Logo