Lainaa pankista 60.000 € asti ilman vakuuksia
Voit hakea netin kautta lainaa jopa 60 000 euroa.
Netistä haettujen lainojen suosio on noussut kokoajan.
Lainan hakeminen netin kautta yleistyy jatkuvasti
Netin kautta haetut lainat nostavat suosiotaan jatkuvasti.
Lainapalveluiden lisääntyessä myös kilpailu lisääntyy, joka taas tarkoittaa kuluttajille edullisempia lainoja.
Nykyään netissä toimiikin jo yli 60 lainapalvelua, josta kuluttaja voi hakea lainaa moniin eri käyttötarkoituksiin.
Yksi syy, miksi netistä haetaan lainaa, on varmasti se, että sen hakeminen on tehty todella helposti. Tarvitsi kuluttaja sitten niin pientä, kuin suurtakin lainaa, onnistuu sen hakeminen netin kautta muutamissa minuuteissa.
Ihmiset ovat oppineet kokoajan enemmän ja enemmän hoitamaan asioita netin kautta. Ostosten tekeminen, tiedon etsiminen, sekä muu asioiden hoitaminen onnistuu nykyään helposti vaikka puhelimella kotisohvalta käsin. Ei siis ole mikään ihme, että myös lainojen hakeminen yleistyy jatkuvasti kotoa päin netin välityksellä.
Kun hakee lainaa netistä, ei niihin myöskään yleensä tarvitse vakuuksia, eikä takaajia. Se nopeuttaa aina lainahakemusten käsittelyä, jolloin kuluttuja saa lainaa käyttöönsä selvästi tavallisia pankkilainoja nopeammin. (Lue lisää netin vakuudettomista ja nopeista lainoista palvelussa: Varmalaina.fi)
Normaalien pankkilainojen on varmasti kilpailun lisääntyessä muutettava omia lainojaan, sekä niiden hakemista, jos ne haluavat pysyä kilpailussa mukana.
Lainaa haetaan moneen eri tarpeeseen
Aivan ensimmäisiä lainoja netin kautta haettiin yleensä pieniin hankintoihin. Silloin yleisimmät lainasummat olivat muutamista kympeistä ehkä muutamiin satoihin euroihin.
Nykyään lainaa voi kuitenkin hakea jopa 70.000 euroon saakka. Pienlainat ovatkin jääneet vähemmälle suosiolle, sillä nykyään lainaa haetaan yleisimmin jo suurempiin hankintoihin.
Kulutusluotto on jatkuvasti nostanut suosiotaan, niiden muuttuessa kokoajan edullisemmiksi kilpailun lisääntymisen myötä.
Nykyään netistä voikin hakea lainaa esimerkiksi seuraaviin tarkoituksiin:*
- Asunnon remontointi
- Lomamatkojen järjestäminen.
- Auton ostaminen/korjaaminen.
- Kodin sisustaminen tai remontointi
- Juhlien, kuten häiden järjestäminen.
- Kodinkoneiden korjaaminen/uuden ostaminen.
- Aikaisempien lainojen tai maksujen yhdistäminen
Yllä olevat ovat toki vain esimerkkejä. Käyttötarkoituksia voi olla niin monia, kuin on lainanhakijoitakin.
Kun kuluttaja hakee netin kautta lainaa, ei häneltä koskaan kysellä, mihin hän on lainaa käyttämässä.
Meidän kautta voit hakea lainaa aina 60.000 euroon saakka
Kilpailutamme lainasi puolestasi jopa 20 pankilla täysin ilmaiseksi.
Voit valita lainallesi maksuaikaa 15 vuoteen saakka. Tämä mahdollistaa sen, että pystyt valitsemaan itsellesi sellaisen kuukausierän, joka sopii sinulle parhaiten.
Lainatarjousten pyytäminen ei maksa sinulle mitään. Voit rauhassa tutustua saamiisi lainatarjouksiin, jonka jälkeen vasta voit päättää, otatko lainaa.
Saat lainapäätöksen hakemuksen jälkeen lähes välittömästi. Lainatarjouksia saat nopeimmillaan jo muutamassa minuutissa. Voit saada lainan tilillesi jo saman päivän aikana.
Lainaa ilman vakuuksia tai takaajia
Voit hakea kauttamme lainaa aina ilman vakuuksia, eikä niihin vaadita henkilötakausta.
Tämä mahdollistaa lainahakemusten nopeamman käsittelyn, joka tarkoittaa sitä, että saat lainan käyttöösi mahdollisimman nopeasti.
Vakuudettomissa lainoissa tarkistetaan ainoastaan hakijan tiedot.
Mikäli hakijalla on luottotiedot kunnossa, sekä riittävä takaisinmaksukyky, voidaan lainaa myöntää ilman vakuuksia.
Kilpailutamme lainasi puolestasi
Lainojen kilpailuttaminen voi olla varsin työlästä ja vaikeaa, jos sitä ei ole aiemmin tehnyt.
Tästä syystä kilpailuttaminen kannattaakin jättää meille. Se ei maksa sinulle mitään, eikä sido sinua ottamaan lainaa.
Kun teet lainahakemuksen kauttamme, kilpailutamme sen noin 25:llä pankilla ja rahoitusyhtiöllä. Tällöin saat varmasti monta lainatarjousta yhdellä hakemuksella.
Kun saat lainatarjoukset, voit rauhassa käydä ne läpi. Voit sen jälkeen vasta päättää, hyväksytkö jonkun tarjouksista, vai hylkäätkö ne kaikki. Voit siis kokeilla täysin riskittömästi, saisitko edullisempaa lainaa aiemman tilalle tai löydätkö lainaa juuri omaan tarpeeseesi sopivasti.
Vertaile saamasi lainatarjoukset oikein
Kun saat lainatarjouksia, joista voit valita haluamasi, varmista että osaat valita niistä parhaimman.
Tarjouksista kannattaa aina tarkistaa, että lainasumma ja maksuaika ovat sellaiset, joita olit hakenutkin. Joissain tapauksissa lainapalvelu ei välttämättä pysty myöntämään hakemasi lainasummaa, joten he voivat sen sijaan tarjota hieman pienempää lainaa.
Toisena kannattaa verrata aina lainan todellista vuosikorkoa. Tätä ei kannata sekoittaa nimelliskorkoon, joka on eri asia kuin todellinen vuosikorko. Todellisessa vuosikorossa on otettu kaikki lainan kulut ja korot huomioon.
Kannattaa myös tutustua muihin lainaehtoihin. Joustaako lainapalvelu maksuvaikeuksien yllättäessä? Voitko pitää maksuvapaita kuukausia tai hakea korotusta lainaasi?
Kun tiedät mitkä asiat vertailla lainatarjouksista, löydät varmasti aina edullisimman lainan juuri sinulle.
Hae lainaa aina järkevästi ja vastuullisesti
Mieti aina ennen lainan hakemista, kuinka paljon sitä tarvitset ja millainen on oma maksukykysi.
Voit valita kauttamme haettuihin lainoihin maksuajaksi 1-15 vuotta. Muuttamalla maksuaikaa, voit vaikuttaa suoraan lainasi kuukausierään.
Mitä pidemmän maksuajan valitset, sitä pienempi kuukausierä tulee olemaan. Kuukausierä on silloin sopivan kokoinen, kun sen takaisinmaksusta ei koidu ongelmia, sekä rahaa jää hieman säästöönkin kaikkien maksujen jälkeen.
Voit koska tahansa tehdä lainallesi ylimääräisiä lyhennyksiä. Tästä syystä on turvallisempi valita hieman pidempi maksuaika ja pienempi kuukausierä.
Liian lyhyttä maksuaikaa ei kannata valita, ettei lainan takaisinmaksusta koidu ongelmia. Valitse siis pienempi kuukausierä, mutta maksa lainaa nopeammin takaisin aina kun mahdollista. Jos joinain kuukausina tulee muita yllättäviä menoja, voit maksaa takaisin vain vaaditun minimikuukausierän ilman mitään ongelmia.
Lainavaihtoehdot – mistä löydän juuri minulle sopivan lainan?
Lainan ottaminen voi olla iso päätös, mutta VertaaPankkeja.fi -palvelun avulla löydät juuri sinulle sopivan lainan helposti ja vaivattomasti. Palvelun avulla voit vertailla eri pankkien lainoja nopeasti ja tarkastella eri lainavaihtoehtoja, jotta voit löytää juuri sinulle sopivan lainan. VertaaPankkeja.fi -palvelun käyttö on helppoa ja täysin maksutonta. Palvelun avulla voit löytää lainan, joka sopii juuri sinun tarpeisiisi parhaiten.
Mitä kannattaa huomioida lainaa hakiessa?
Lainaa hakiessa on tärkeää kiinnittää huomiota lainan korkoon, takaisinmaksuaikaan ja muihin ehtoihin, kuten mahdollisiin piilokuluihin. VertaaPankkeja.fi -palvelun avulla voit vertailla eri pankkien lainaehtoja helposti ja löytää juuri sinulle sopivan lainan. Kannattaa myös tutustua eri lainavaihtoehtoihin ja harkita tarkkaan, millainen laina sopii juuri sinun taloudelliseen tilanteeseesi. VertaaPankkeja.fi -palvelu tarjoaa kattavan tietokannan eri pankkien lainoista ja niiden ehdoista, joten voit tehdä päätöksen harkiten ja hyvin informoituna.
Mitä etuja VertaaPankkeja.fi -palvelu tarjoaa?
VertaaPankkeja.fi -palvelu auttaa sinua löytämään edullisen ja sopivan lainan nopeasti ja helposti. Palvelun avulla voit vertailla eri pankkien lainoja ja löytää juuri sinulle sopivan vaihtoehdon. Lisäksi palvelu on täysin maksuton ja helppokäyttöinen. Palvelu auttaa sinua säästämään aikaa ja vaivaa, sillä sinun ei tarvitse käydä läpi jokaisen pankin tarjouksia erikseen. VertaaPankkeja.fi -palvelun avulla voit saada lainatarjouksia nopeasti ja valita juuri sinulle sopivan lainan.
Miten pankkien vertailu toimii VertaaPankkeja.fi -palvelussa?
VertaaPankkeja.fi -palvelussa voit vertailla eri pankkien lainoja nopeasti ja helposti. Palvelu tarjoaa kattavan tietokannan eri pankkien lainoista ja niiden ehdoista, joten voit vertailla eri vaihtoehtoja nopeasti ja löytää juuri sinulle sopivan lainan. Pankkien vertailu on helppoa ja selkeää VertaaPankkeja.fi -palvelun avulla. Voit syöttää haluamasi lainasumman, laina-ajan ja muut tärkeät tiedot, ja palvelu etsii sinulle sopivat lainavaihtoehdot eri pankeilta. Näin voit löytää helposti edullisimman ja parhaiten juuri sinulle sopivan lainan. Pankkien vertailu VertaaPankkeja.fi -palvelun avulla on vaivatonta ja maksutonta, joten voit säästää aikaa ja rahaa löytämällä juuri sinulle sopivan lainan helposti ja nopeasti.
Miten haen lainaa VertaaPankkeja.fi -palvelun kautta?
Lainan hakeminen VertaaPankkeja.fi -palvelun kautta on helppoa ja nopeaa. Syötä haluamasi lainasumma, laina-aika ja muut tärkeät tiedot palvelun hakulomakkeeseen, ja palvelu etsii sinulle sopivat lainavaihtoehdot eri pankeilta. Voit tarkastella eri lainatarjouksia ja vertailla niitä keskenään, jotta löydät juuri sinulle sopivan lainan. Kun olet löytänyt sopivan lainan, voit tehdä lainahakemuksen helposti ja nopeasti suoraan pankin verkkosivuilla tai suoraan VertaaPankkeja.fi -palvelun kautta. VertaaPankkeja.fi -palvelun avulla voit löytää edullisen ja sopivan lainan helposti ja nopeasti ilman turhaa vaivaa.
Lainaesimerkki:
Kuluttajansuojalain mukainen todellinen vuosikorko on 6,26% laskettuna tyypilliselle lainasummalle 10.000€, kun takaisinmaksuaika on 5 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 0 € ja esimerkkikorko 5,0 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 11 623€, eli 193,71 €/kk. Lopullinen todellisen vuosikoron määrä, laina-aika ja lainan kuukausierä ovat lainasopimuksessa. Luotonantajat tekevät lainasopimuksen asiakaskohtaiseen arvioon perustuen. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 4,0% – 20% ja vuosittaiset lainakustannukset välillä 0-150 €. Tarjottava laina-aika vaihtelee 1-15 vuoden välillä. Tarjottavat lainasummat ovat 1000 – 60.000 €.
Lainojen kilpailutuspalvelumme ei kata kaikkia Suomessa tarjottavia lainoja. Palvelumme kautta voit kilpailuttaa lainan noin 30 pankin ja muun luotonantajan kesken. Pitääksemme palvelumme täysin ilmaisena, saamme yhteistyökumppaneiltamme palkkion heille ohjatuista asiakkaista.